Sambia

Abloy on saatettu kuntoon majatalon kirjahyllystä löytyneellä moottoriöljyllä ja perse on pehmitetty 22 tuntia kestäneellä bussikyydillä Namibian Windhoekista Sambian Livingstoneen. Heti rajan tuntumassa paikallismajoitus muuttuu tiili- ja betonipohjaisesta savimajaperusteisempaan. Afrikka on selkeästi tummempaa tällä puolella rajaa.

Victorian putoukset ovat kuivat. Suomalaisryhmämme ei silti nöyrry luonnon voimien edessä, vaan päätyy viettämään perinteistä suomalaista pikkujoulua pussiviinan ja kolajuoman voimalla.

Sitä ennen kuitenkin tarkastetaan joen pohja mahdollisten ilmaisten huikopalojen toivossa.

Sitten tuleekin jo aika siirtyä toisaalle. Linja-auto Lusakasta Chipataan on määrätty lähteväksi kello kahdeksan aamulla. Olen paikalla melkein tuntia ennen lähtöaikaa varmistaakseni paikkani nyssessä. Paikka hoituu, rinkka dösan ruumaan ja ukko sisään. Istuinpaikka on muuten mainiosti keskellä bussia, mutta jalat eivät meinaa mahtua missään asennossa paikoilleen. Noh, mitäpä tuosta, matkahan kestää vain seitsemän tuntia, no problemo.

Neljäkymmentä minuuttia ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa linjuriin astuu saarnamies ja alkaa paasaamaan. Ensimmäiset pari minuuttia hän ottaa rauhallisesti, mutta vain muutaman hetken kuluttua alkaa kiihkeä ramppaaminen pitkin linja-auton käytävää. Pian mukaan tulee myös villi käsien huitominen ja silmät kiinni huutaminen. Mies pyyhkii hikeä otsaltaan. Suurin osa matkaajista näyttää siltä, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Reilun kolmen vartin saarnan jälkeen mies poistuu linkistä. Nyt varmaankin pääsemme lähtemään, kuvittelen harhaisesti.

Bussi on täysi, mutta kuskia ei näy. Porukkaa lappaa jatkuvasti sisään ja ulos. Kuluu vielä reilu tunti ennen kun pääsemme liikkelle. Hetken kuluttua henkilökunta laittaa pyörimään elokuvan. Tuttu 20th Century Foxin pärinä särkee täysillä kaiuttimista. Elokuva näyttää ensisilmäykseltä tavalliselta amerikkalaiselta teinifilmiltä. Nuoret kävelevät rannalla höpisten jotakin yhdentekevää. Yksi naisista päättää siirtyä yläosattomiin. Samalla rivillä istuva arviolta 65-vuotias amerikkalaisnainen näskee minun sulkea silmät. Elokuva saa pian uuden käänteen kun menninkäistonttukääpiö tappaa koko porukan erittäin raa-asti. Teurastusta saan seurata rauhassa, sillä tissien sijaan suudulla vilkkuvat sisälmykset. Elokuvan pyörimään laittanut herrasmies saa hillittyä palautetta paikallismatkustajilta, joten filmi poistetaan soittimesta ja tilalle laitetaa kokemuksieni mukaan Sambian ainoan tv -sarjan "My Doughter":in ainoa jakso, jonka olen nähnyt jo kahdesti edellisellä bussimatkallani. Vola pidetään luonnollisesti täysillä niin, että ääni särkee jatkuvasti, eikä siitä voi saada mitään selvää.

Puolessa matkassa pidämme tauon. Jostain syystä linjuriyrityksen henkilökunta päättää irroittaa kummatkin kääntyvän taka-akselin renkaat (autossa on kolme akselia ja takatelin taaimmaiset pyörät ovat kääntyviä), jotka jätetään taukopaikalle. Projektiin kuluu puolitoista tuntia, mutta matka saa jatkua. Eipä me mitään niillä ylimääräisillä renkailla oltaisi tehtykään. Loppumatkasta saamme seurata piraattiversiota Stallonen tuoreimmasta. Homma toimii ja onnikka saapuu perille onnellisesti vain kolme tuntia oletettua myöhemmin. Happy ending!

Vain hieman kyseistä bussikyytiä myöhemmin päädyn South Luangwan luonnonpuiston portille Flat Dogsin (tarkoittaa kuulemma krokotiilia) safarimajoittamoon.

Pystytän telttani makkarapuuhun ja lähden ilta-ajelulle puistoon.

Elukat eivät tunnu tajuavaan auton konseptia laisinkaan. Ajamme aivan ronsujen ja kirahvien vierestä, eikä jellonamuorejakaan tunnu läsnäolomme juuri kiinnostavan.

Flat Dogsin majapaikka on keskellä elukoiden märehtimismaita, joten vastaan saattaa etenkin öisin ja varhain aamulla tulla melkeinpä mitä tahansa leopardeista virtahepoihin ja tietysti barbapapoihin. Yöllä telttani alla röhkii ja mylvii lauma virtahepoja ja puussa hyppii paviaaneja ja muita apinoita. Pesutiloissa elelee etenkin sateen jälkeen mieleenpainuva määrä erinäisiä koppakuoriaisia, sirkkoja ja muita hyönteisiä. Etenkin koppakuoriaisilla näyttää täällä olevan hämmästyttävä kyky vetää itsensä nurin aivan millaisessa ympäristössä tahansa. Suurin osa näistä tuntuu nauttivan raajojen avuttomasta heiluttelusta selällään. Seuraan erästä kuoriaista vessan lattialla kun se normaalista liikehdintätilasta päätyy lattialle täysin yllättäen nurin venkoilemaan. Aikansa pyristeltyään se näyttää luovuttavan, mutta hetken kuluttua se on taas pystyssä ja valmis kaatumaan tasamaalla uudelleen selälleen, jonka se tekeekin alle viisi sekuntia "pystyyn" pääsemisestään.

Sitten mielenkiintoinen huomio sambialaisesta liikenteestä. Jos auton kuljettaja huomaa tien sivussa pyöräilijän tai jalankulkijan, tulee hänen välittömästi pyrkiä ahdistamaan kevyen liikenteen edustaja mahdollisimmat lähellä ojaa tai mieluiten ajamaan tämän päälle. Pimeällä vastaantuleva autoilija tulee sokaista pitkillä valoilla n. 50 metriä ennen ajoneuvojen kohtaamista. Torvea tulee luonnollisesti soittaman mahdollisimman paljon etenkin öisin tiheästi asutulla alueella ja leirintäalueen porteilla. Olen vakuuttunut, että ainakin nämä säännöt on kirjoitettu johonkin sambialaiseen lakipykälään.

Ja sitten Malawiin. Kaikki rakastavat Malawia, minulle kerrotaan. Malawilaiset ovat niiiin ystävällisiä ja mukavia, minua informoidaan. Minulla ei tule olemaan mitään ongelmia malawilaisten kanssa, minulle valehdellaan. Saapa nähdä.